Puukkopistin m/1919 on tänään jo yli satavuotias. Vuonna 2021 valmistettava uutuusversio on syntynyt Iisakki Järvenpää Osakeyhtiön varastosta löytyneiden vanhojen osien ja työkalujen myötävaikutuksella. Kolme uutta "sovellusta" poikkeavat aikaisempien valmistajien malleista. Tämän uusimman mallin tuotanto-oikeus on Kauhavalla. RUK:n kurssimerkkiä tälläkin kertaa - eri muodoissaan - käytetään RUK:n johdon myöntämällä luvalla.
Akseli Gallen-Kallelan vuonna 1919 suunnittelema puukkopistin kuului sivuaseena aliupseerien juhlapukuun m/22. Puukkopistin on ollut silloisen puolustuslaitoksen lisäksi käytössä Rajavartiolaitoksessa, poliisilla ja palomiehillä. Esimerkiksi palomiehet käyttivät puukkopistintä löydetyn kuva-aineiston perusteella juhlan sijasta vaativien palvelustehtävien yhteydessä, kuten sotaväkikin sotien aikana.
Iisakki Järvenpää Osakeyhtiössä pohdittiin kevättalvella 2018 mahdollisuutta käynnistää puukkopistimen uustuotanto. RUK-museolla mietittiin vastaavasti syyskauden alussa 2020 mahdollisuutta tuottaa RUK:n satavuotishistoriaan liittyen juhlapuukko, joka linkittäisi eri yhteiskuntatahoja sekä RUK:n pitkää historiaa. Kannikkeen ja Iisakki Järvenpää Osakeyhtiön välinen juhlapuukkoyhteistyö sai alkunsa tässä kehyksessä. Erityisesti Reserviupseerikoulua ja reserviupseerikoulutuksen taustoja ajatellen puukkopistin oli käytössä myös kouluttajakokelaiden eli santsarien sivuaseena. Historiallisen pitkän aikasillan myötä kunnioitetaan niin pistinpuukon tekijöitä kuin puukon kantajia. Kolme puukkopistimen versiota on nimetty tarinoiltaan merkittävien henkilöiden mukaan. Nimet ovat ”Heikki”, ”Viljo” ja ”Tuomas”.
"Heikki"
Useista RUK:n kantahenkilökuntaan kuuluvista kehittyi vuosien ja kurssien myötä suorastaan legendaarisia hahmoja. Eräs ensimmäisten vuosikymmenien maineikkaista kanta-aliupseereista oli kurssien 2-43 vääpeli Heikki Saarinen. Hän suoritti itse 27. kurssin vuonna 1934. Myöhemmin Saarinen palveli RUK:ssa pataljoonan adjutanttina luutnantiksi ylennettynä.
"Viljo"
Eversti Viljo Kauppila oli yksi niistä RUK:n johtajista, jonka aikana puukkopistin kuului sivuaseena aliupseereille ja kouluttajakokelaille eli santsareille. Kauppila johti Reserviupseerikoulua Haminassa vuosina 1928-1933 kursseilla 15-24. Eversti Kauppila palasi RUK:n johtoon talvisodan aikana tammikuussa 1940. Hän johti reserviupseerikoulutusta Niinisalossa kursseilla 44-61 vuosina 1940-1945 ja vielä vuoden 1946 puolella muita velvoitteita. Koulun nimi muutettiin 25.7.1941 Upseerikouluksi, UK. Täten eversti Viljo Kauppila on johtajavuosiltaan pitkäaikaisin koulun johtaja.
"Tuomas"
RUK:n juhlakirjojen sivuilla näkee kuvia santsareista, joiden asussa sivuaseena on puukkopistin. Mannerheim-ristin ritari kersantti Tuomas Gerdt määrättiin oppilaaksi Niinisaloon Upseerikoulun kurssille 57 vuonna 1943 ja kouluttajakokelaaksi eli santsariksi kurssille 58 vuonna 1944. Monella tapaa tyylikäs ja esimerkillinen Gerdt yleni vuosien saatossa kapteenin arvoon. Hän oli vielä myöhemmin tuttu näky useissa RUK:n tapahtumissa ja johtamistaidon luennoilla.
Tumma ja näyttävä, silkistä käsityönä valmistettu RUK:n perinnelippu on täynnä erilaisia merkintöjä ja symboleja. Lippu on niin sanottua perinteistä rykmenttikokoa – tarkoitettu merkinantovälineeksi rykmentin kokoisen joukon edessä varhaisilla taistelukentillä.
Lippua käytetään Reserviupseerikouluun liittyvissä seremonioissa, kuten paraateissa, suuremmissa juhlatilaisuuksissa, päättäjäisissä, valatilaisuuksissa ja sotilaallisissa hautajaisissa.
Sen päävärit – musta ja punainen – kuvaavat kansallisromanttisesti Itä-Karjalaa. Kirjaimet VK merkitsevät Vimpelin sotakoulua – oppilaitosta, jossa annettiin ensimmäisen kerran joukkuetason johtajakoulutusta.
Vuosiluku 1917 on Suomen itsenäistymisen vuosi, mutta myös vuosi, jolloin johtajakoulutus alkoi Vimpelin sotakoulussa. Vuosiluku 1920 taas merkitsee ensimmäisen reserviupseerikurssin käynnistämistä Haminassa.
Lipputangon kärjessä on sotamarsalkka Mannerheimin vuonna 1941 myöntämä neljännen luokan Vapaudenristi nauhoineen. Mannerheim myönsi ristin kunnianosoitukseksi ja kiitokseksi RUK:n antamasta ansiokkaasta koulutuksesta.
Lipun on suunnitellut Carolus Lindberg. Aina kun lippu on tullut käyttöikänsä päähän, uuden lipun on perinteisesti ommellut Suomen Käsityön Ystävät.
Lippuja on valmistettu tähän mennessä viisi. Viidettä, käytössä olevaa lippua, säilytetään Reserviupseerikoulun johtajan virkahuoneessa. Kolme käytöstä poistettua lippua on esillä Sotamuseossa Helsingissä. Yksi, järjestyksessä kolmas, herättää koristeellisuudellaan ihastuksen huokauksia RUK-museossa.
Kenraaliluutnantti Paul von Gerich syntyi Helsingissä 1873 ja kuoli Haminassa 1951. ”Vonkeri” – kuten hänen nimensä haminalaisten suussa vääntyi – oli lukuisia taisteluja käynyt mies, joka osasi turvata selustansa.
Sotilasuransa Paul von Gerich aloitti Venäjän armeijan palveluksessa. Pietarin verisunnuntaissa tammikuussa 1905 kapteeni von Gerich vartioi joukkoineen Talvipalatsiin johtanutta siltaa. 200 000 mielenosoittajaa parveili Talvipalatsin edustalla. Von Gerich sai tehtäväkseen suojata silta miehineen ja estää mielenosoittajien kulku sillan yli.
Von Gerich näki, kuinka mielenosoittajat vyöryivät kohti siltaa. Gerich ei halunnut siviilejä ammuttavan. Tarinan mukaan hän ilmoitti mielenosittajille, että ”kukaan ei pääse elävänä sillan yli, mutta kanavat eivät kuulu minulle”. Mielenosoittajat rynnistivät eteenpäin ja ylittivät palatsia ympäröivän kanavan – sillan molemmin puolin. Vasta Talvipalatsin suunnasta kuului laukauksia.
Käskyn antanut esimies ratsasti myöhemmin paikalle ja uhkasi hirttää Gerichin lyhtypylvääseen. Onneksi von Gerich oli ollut kaukaa viisas. Hän näytti etukäteen esimieheltä kirjallisena pyytämäänsä käskyä, jossa luki: ”Ei saa päästää ketään elävänä sillan yli”.
Näinhän von Gerich oli tehnyt.
Vuonna 1917 von Gerich erosi Venäjän armeijasta ja muutti Haminaan, josta hän siirtyi pian Pohjanmaalle Vimpelin sotakoulun johtajaksi. Hän toimi myöhemmin vielä mm. Saksan varakonsulina ja Kadettikoulun taktiikan opettajana. Viimeiset vuotensa ”Vonkeri” asui Haminassa työskennellen vakuutusasiamiehenä. Hänet oli erotettu armeijasta liian aktiivisen lehtikirjoittelun takia.
Kun katsot tarkkaan RUK-museon muotokuvaa Paul von Gerichistä, huomaat, että hänellä on hihaan piirrettynä kahdeksan hentoa, harmaata viivaa. Merkit tarkoittavat, että hän on haavoittunut taisteluissa kahdeksan kertaa.
Kurssilla 116 vuonna 1964 opiskeli kaksi nuorta upseerioppilasta, Björn Ekblom ja Erkki Alanen, jotka molemmat harrastivat taidemaalausta. Kerran Ekblom pyysi Alaselta:
”Maalaa minulle joskus meri. Sitä en osaa itse maalata.”
Kurssilaiset olivat niin sanotussa kurssin ”loppusodassa” Pahkajärvellä, kun Ekblom muistutti Alasta toiveestaan. Alanen päätti tehdä saman tien työtä käskettyä. Hän meni leirikeittiöön ja pyysi sieltä tyhjän perunasäkin. Sitten hän tallusteli polkupyörämekaanikon luo ja pyysi tältä maalipurkkien loppuja sekä pensseleitä.
Näistä aineksista – polkupyörämaalilla juuttikankaiselle perunasäkille – hän maalasi leiriolosuhteissa Ekblomille tämän hartaasti toivoman meriaiheisen taulun.
Myöhemmin Björn Ekblomista tuli Suomen suurlähettiläs. Hän toimi diplomaattitehtävissä muun muassa Pretoriassa Etelä-Afrikassa, YK:ssa ja Turkissa. Perunasäkille maalattu mieleinen taideteos matkasi hänen mukanaan maasta toiseen saaden aina kunniapaikan konsulaatin muiden arvotaulujen lomasta.
Iän karttuessa ja pienempään asuntoon muuton yhteydessä Ekblom luopui taulusta ja lahjoitti sen RUK-museoon. Ennen menehtymistään hän ehti saada tiedon, että taulu on sijoitettuna erääseen museon vitriiniin, aiheeseen, jossa upseerioppilas luovuttaa verta.
Näyttää aivan siltä, kuin upseerioppilas katsoisi taulua ja saisi itselleen voimaa kankaalla kuohuvan meren rauhoittavasta sinestä.
Lue lisää
Arkkitehti Alvar Aalto kouluttautui reserviupseeriksi Haminassa kurssilla numero 4, joka sijoittui talvikauteen vuosille 1922-1923. Tuolloin hän oli jo valmistunut arkkitehdiksi, mutta ei ollut vielä saavuttanut sitä kansainvälistä mainetta, jonka tuli hänen osakseen myöhemmin.
Aalto osallistui Reserviupseerikoulun kurssijuhlan koristeluun ja sai tehtäväksi piirtää juhlaan banderollin. Tunnuksesta tuli suosittu, mutta siinä oli näin jälkikäteen ajateltuna mielenkiintoinen yksityiskohta. Tarinan mukaan Aalto piirsi banderolliin kaksi miekkaa niin, että niiden terät osoittivat alaspäin. Tämä ei kuitenkaan ollut tuolloin epätavallista. Siihen aikaan miekat olivat valtion hallinnon symboleissa usein alaspäin – vaikka se on symbolisesti tappion merkki.
Pienin muutoksin kuvitus otettiin myöhemmin käyttöön joukko-osaston tunnuksena mm. upseerioppilaiden pukujen olkapoletissa. Vaikka muutoksessa miekat käännettiin osoittamaan ylöspäin, jäi niihin edelleen asiantuntijoiden mielestä heraldinen eli vaakunaopillinen virhe, joka tunnuksessa on vielä tänäkin päivänä. Tunnuksen alempi miekka osoittaa vasemmalle, sydämeen päin ja päällimmäinen miekka oikealle, sydämestä poispäin. Miekkojen tulisi asiantuntijoiden mukaan olla toisin päin ristissä.
Kuvaa Aallon suunnittelemasta alkuperäisestä kurssijuhlan tunnuksesta ei ole tallella, mutta jos haluat nähdä muut versiot ajan mittaan muuttuneesta tunnuksesta, kurkkaa vitriiniin RUK-museon ensimmäisellä käytävällä. Siellä ne lepäävät, Aallon suunnitelman pohjalta tehty alkuperäinen tunnus ja nykyinen, mutta edelleen ”väärä”.
